maanantai 5. joulukuuta 2016

Kukkoiluja - kukon aggressiivinen käytös

Kiltti ja kaunis kukko nokkaisi pikkutyttöä. Sitten kukko kävi tytön äidin päälle. Harjanvarsi turvanaan ihmiset poistuivat kanalastaan. Mikä ihme ihanaan ja ennen sylissäkin viihtyvään kukkoon oli iskenyt?

Kana on parvieläin ja kukon tehtävä parvessa on suojella, palvella ja siittää. Mitä paremmin kukko saa kanasiaan suojeltua sitä paremmin se saa levitettyä geenejään eteenpäin, eli hoidettua biologista tehtäväänsä täyttää maat ja mannut pikkutipuilla. 

Miksi kukko on äkäinen?

 

Kukon agressiivisuuteen vaikuttavat pääasiassa hormoonit. Teini-ikäisestä aikuiseksi hurahtavan kukon kehossa tulee testosteronimyrsky, aivan kuin aikuistuvan pojankin kehossa. Hormoonimyrskynsä kourissa kukosta voi tulla aggressiivinen, vaikka se olisi kasvatettu, käsitelty, silitelty ja sylitelty täydellisen rakastavasti ja kannustavasti aivan untuvikosta asti. Ihmisen käytöksen vaikutus kukon aggressiivisuuteen on hyvin vähäinen. Toki kiusattuna mikä tahansa eläin hyökkää tai pakenee, mutta käsittelen tässä nyt normaalin, hyväkäytöksisen kanalijijan kukkoja, en eläinrääkättyjä rukkaraukkoja.

Rodulla on kukon käytökseen jonkin verran merkitystä. Kukkoja on jo antiikin Rooman ajoista asti kasvatettu taistelukäyttöön. Vuosituhantinen valinnalla jalostus on suosinut kookkaita, kiihkeitä ja päällekäyviä kukkoja ihmisen sirkushuveiksi. Vasta viimeisen parin sadan vuoden ajan huvit ovat vaihtuneet kotikanaloiden sylilemmikkimäisyyksiin. Luonnolla onkin kiinniottamista ihmisen mielenoikuissa. Malaya, shamo ja intialainen taistelukana ovat rotuja, joita vieläkin jossain päin maailmaa kasvatetaan taistelukukoiksi. Suomessa näitä rotuja ei juurikaan esiinny tai esiintyy vain muutamia yksilöitä rotuharrastajilla. 

Kaikissa roduissa voi olla aggressiivisia kukkoja ja kaikissa roduissa voi olla myös pehmolelumaisia lauhkeita kukkoja. Minulle on osunut jopa silkkikanan rodusta aggressiivinen kukko, vaikka ko rotua pidetään erittäin lauhkeana ja kilttinä rotuna. Se, että kyseisen kukon veli toisessa kanalassa, toisessa parvessa ja toisen vähintään yhtä lempeän hoitajan hoivissa alkoi myös aggressiiviseksi, kertoo, että ko sukulinjassa on periytyvää aggressiivisuutta. Niimpä Keski-Suomessa ko linjan kasvatus katkaistiin.

Minun vankka mielipiteeni on, että aidosti ihmisen päälle käyvän aggressiivisen kukon ei pitäisi antaa lisääntyä. Kasvatukseen ja jalostukseen valittavien eläinten valinnassa tulisi ottaa huomioon myös luonne, pelkkä ulkomuoto, munankuoren väri tai erikoinen sulkapuku eivät saisi olla määrääviä tekijöitä. Pienissä eläimissä tunnutaan kestävän aivan liikaa häiriökäyttäytymistä, mutta mietipä, että sinulla olisi vaikka dobermanni, jonka kanssa joutuisit elämään harjanvarsi turvanasi. Asia on ihan sama aggressiivisen kukon kanssa, jopa aggressiivinen viiriäinen on minulle nou, nou! Vaikka eläin toteuttaa vain luonnollista viettiään, niin minä kasvattajana haluan suosia luonnetta (ja sen mahdollista periytyvyyttä), niin että ihmisen ja eläimen yhteiselo sujuu  sävyisästi. 

Tilanne oli vielä satavuotta sitten toinen: kanaset elelivät isoilla avoimilla maatilojen pihoilla ja kukon kuuluikin puolustaa kanasiaan maasta ja ilmasta käsin paistien kimppuun mieliviltä pedoilta. Nykyään valtaosa kanailijoista itse hoitaa puolustuksen: asumalla taajamissa, verkottamalla tarhojaan, hommaamalla vahtikoiria, rotanloukkuja ja muita suoja- ja varotoimia. Minun mielestä ihmisen hoivissa elävän kukon tuleekin ymmärtää, että ihminen merkitsee suojaa, turvaa ja ruokaa. Ruokkivaa kättä kohti ei hyökätä eikä puolustauduta. Ei ole myöskään kukolle hyvää elämää, sellainen jossa se näkee vaaroja sielläkin missä niitä ei ole. Jatkuva varuillaan olo ja hyökkäysvalmius stressaa myös kukkoa itseään ja vaikuttaa parven dynamiikkaan.

Mitä kanailija sitten voi tehdä saadakseen sävyisän kukon?

 

Kukon käsittelyllä on jonkinlainen merkitys käytökseen, vaikka käsittelyllä ei voidakaan poistaa hormoonien aiheuttamaa riehaantumista. Kukon hankinnassa tulisi kysellä kukon sukujuurista, isän käytöksestä ja rodun ominaispiirteistä. Vastuullinen kukonmyyjä kyllä tietää ja kertoo, tai edes kertoo, jollei tiedä. Koska kukkoja on aina tyrkyllä enemmän kuin ottajia, on ottajalla oikeasti runsaudenpulaa valintaa tehdessään. Kysyminen kannattaa, yön yli nukkuminenkaan ei kukkokauppoja kaada, ja jos kaataa, niin varmasti saa sitten kaatuakin! Aikuinen kukko yleensä on jo teini-iän hormooniheilahtelunsa ohittanut ja käytös on tiedossa. Teini-ikään kukot tulevat rodusta riippuen noin 4-5kk iässä, ja vuoden ikään mennessä käytöksen voi olettaa jo vakiintuneen sellaiseksi kuin kyseisen tunkion valtiaan voi olettaa olevankin. Joillain kukoilla tipujen kuoriutuminen voi laukaista ylilyövän suojeluvietin.

On mahdollista, että aggressiivisesta kukosta saa aggressiivisuuden karsittua ns syliterapialla, johdonmukaisella käytöksellä ja pitkäjänteisyydellä. Mahdollista! Tämä kuitenkaan ei takaa, etteikö sylittelijän hyväksyvä kukko voisi kokea muita ihmisiä uhkaksi, vaikkapa niitä pieniä metrin mittaisia ihmisiksi olemistaan vasta harjoittelevia. Minä en kovin kauaa syliterapiaa harjoita, jos hormoonihuurut eivät kuukaudessa parissa tasoitu tai päällekäynti on avointa, saatikka toistuvaa, niin syliterapia vaihtuu kirvesterapiaan. Se on ainut mikä auttaa. Kaikenlainen kukon kurittaminen, lyöminen, potkiminen, roikottaminen tai muu "johtajuuden" kovakourainen osoittaminen on paitsi tehotonta niin ennenkaikkea eläimen rääkkäystä ja laissakin kiellettyä! Kovakouraisuus vain vahvistaa kukon käsitystä, että ihminen on uhka, ja viestittää samalla muulle parvelle: että hätä tässä onkin, kun puolustaja (=kukko) on petomaisesti kurittavan hyökkääjän (=ihminen) kynsissä.

Maatiaiskukkomme Gamer otti teininä päiväunia teinipoikamme sylissä, aikuisenakin viihtyy sylissä tai näköalapaikalla.

Herra ja hidalgo


Minä toimin minun kanaparvissani pääkukkona. Se tarkoittaa sitä, että kukkojen, kaikkien niiden seitsemän viiva seitsemäntoista, tulee olla nokkimajärjestyksessä minun alapuolella. Yhdenkään helttaa en ole nokallani repinyt verille vaan osoitan nokkimajärjestyksen muulla käytökselläni lempeästi ja päättäväisesti. Kanalatakkini on kirkuvan punainen, juuri sellainen joulunpunainen, joka tarinoiden mukaan saa kukon hulluksi. Ei saa hulluksi. Punainen väri merkitsee kukoille viriiliyttä ja vahvuutta, pääkukolla on kirkkaimman punainen harja ja heltta. Lisäksi käytän talvella punaista pipoa. Vieraita sen sijaan en lintujeni lähelle kutsu punaisissa kamppeissa.

Kun kuljen pihalla tai kanalassa, niin edellytän, että kukot väistävät minua, en minä niitä. Tämän kukot tekevätkin ja minä annan niille siihen mahdollisuuden, niitä nolaamatta tai kumpparilla tönimättä. Odotan paikallani tai saatan sanoakin, että "Väistätkös Gempsu vähän, että mahdun tulemaan" tai "Tulehan nyt Martti sieltä omalle puolellesi". Ihmeen upeasti kukot kunnioittavat myös toistensa reviirejä, eli tarhoja ja kanalan osastoja.

Ruokaa jakaessa kukkojen happamuuden huomaa selviten. Kukkoa ärsyttää kun kaikki kanat helmat hulmuten syöksyvät herkkuämpärilleni jättäen rankkaa matojen etsimisduunia painaneen kukon ihan unholaan. Yritänkin aina kauhoa ruokaa pariin kuppiin: yksi sinne  missä haluan parven heikkoa buustata ja toinen kukolle sinne missä nyreänä seisoo, jotta saa itse "löytää" herkkukupin ja kutsua kanasensa syömään. Kädestäkin tarjoilen herkkuja ja silloin koitan muistaa opettaa "Tänne, tänne, tänne" -kutsua, jotta tarvittaessa saisin parven houkuteltua käden luokse muulloinkin.

Saahan tämä kukkoiluni välillä myös tragikoomisia piirteitä kun joku uusi kana tai nuorikko ihastuu minuun ikihyviksi ja tulee eteeni pyrstö pystyssä ehdottelemaan kahden keskisiä treffejä. Koitan olla järkyttymättä ehdotteluista ja tuntea vain tyytyväisyyttä, että minua pidetään hyvänä kukkona: olen onnistunut tarjoilemaan parhaan suojan, ruuan ja turvan.

Kuvauksissa sattunutta: 

 

Kesällä 2016 ammattivalokuvaaja kävi ottamassa eläimistämme kuvia. Sylilössykkä Gamer oli kuvattavana vieraan pienen pojan sylissä, pikkupoikaa kovasti jännitti kuvattavana oleminen ja jännitys tarttui myös Gempsuttikukkoon. Kukko-ukko kuitenkin istua nakotti  sylissä kuuliaisesti, koska on tottunut siihen, että kun meillä käy vieraita kiertää Gempsu siliteltävänä ja syliteltävänä kärsivällisesti. Pikkuisen ote oli sellainen, että iso kukko meinasi vähän väliä valua sylistä alas, mutta yhtään ei rimpuillut. Välillä vaan katsoi minua tai poikaani, että vieläkö tässä näytellään. Kun otokset oli saatu räpsittyä, niin Gempsu meni tutun olkapäälle. Tutussa paikassa jännitys hälveni ja ylhäältä näki hyvin, että eihän tuossa kameran kanssa pyörivässä hepussakaan mitään jännitettävää ole, ja niin Gempsutti rentoutui...





Tämän erittäin mainion kuvaajan muihin otoksiin ja palveluihin pääset tutustumaan osoitteessa: http://www.mikapulkkinen.net/
Suosittelen Mikaa lämpimästi, niin kuvauksissa työskentelyn kuin lopputulostenkin perusteella! 

Oliko artikkelistä hyötyä?

Haluaisitko saada joka kuukausi vuodenajanmukaisia ohjeita ja vinkkejä kanojen hoitoon? 

Siltajoen Sirkuksen Kanakirje on aloittelevalle kanaharrastajalle tarkoitettu sähköposti, joka ilmestyy kerran kuukaudessa ja auttaa tämän mukavan harrastuksen parissa kaakattavia kavereita, niin siivettömiä kuin siivellisiä. 

Tilaa maksuton Kanakirje tästä

 

1 kommentti:

  1. Hyvä kirjoitus kukosta ja miten niiden kanssa tulisi toimia Minulla on kanaparvesta kolmas kukko Ensimmäisen ja parhaan vei naapurin
    koira Toinen lopetettiin kun sairasti Kolmas on ihan ok vaikka ei niin kiva kuin kaksi ensimmäistä kanoja kohtaan mutta on kyllä vielä nuorikin Joka kerta kun joudun ostamaan uuden kukon pelkään saavani raiskaajakukon joka vielä käy myös ihmisen silmille Mutta onnekseni näin ei ole käynyt ja aina sanon tuovani kukon myyjälle takaisin jos on ilkeä kanoilleni Mutta toi teksti selvensi kyllä hyvin kukon maailman katsomista 😊

    VastaaPoista